Julius Karlsson Ilolla #Pahaihminen

Indie-poliitikko

Ruotsin vaalituloksen johdosta Elina Lepomäki kyseli Twitterissä miksi joitakin puolueita sanotaan ”populistisiksi” kun kaikki puolueet kuitenkin tarvitsevat kansansuosiota? Tämä sai minut pohtimaan populismia ja omaa poliittista toimintaani.

Populismi on poliittisen kysymyksenasettelun ja yhteiskuntaselityksen määrite. Puolue joka määrittää ideologisen sisältönsä kansansuosion perusteella on populistinen. Populistien arsenaaliin kuuluvat myös avaukset jotka ovat ristiriidassa perustuslain, kansaivälisten sopimuksien ja oikeusvaltion periaatteiden kanssa. Perinteiset puolueet ovat sitoutuneet näihin automaattisesti ja politikointia tehdään näiden raamien ulkopuolisella pelivaralla. Populistit hylkäävät usein tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja hallintotavan puristavat säädökset esittäessään maalaisjärkisiä avauksiaan. Helppona esimerkkinä maahanmuuttajien ja kantaväeston välinen erilainen tukipolitiikka.

Itse en ole populisti. Olen ennemminkin indie-poliitikko. Sen voidaan ajatella tarkoittavan kahta asiaa. Ensinnäkin olen ihan konkreettisesti omakustanteinen. Joitakin kokouspalkkioropoja lukuun ottamatta en ole poliittiselle toiminnalleni saanut mitään taloudellista tukea. Jokainen olut jonka tarjoan palkkiona kamppanjapäällikölleni tulee omasta pienestä palkastani ja siinä onkin kamppanjapäällikköni koko palkka. Silti lähden taistelemaan tosissani kansanedustajan paikasta.

Toisaalta se tarkoittaa itsenäistä. Olen Vasemmistoliiton ehdokas ja sitoutunut ehdottomasti puolueen päälinjauksiin, mutta sen jälkeen toimin omantuntoni mukaan. Olen avoimesti punavihreä ja feministi, vaikka minkään näiden ideologioiden tukemista ei pidetä kaltaiselleni heteroduunarimiehelle populaarina valintana. En pidä seisaaltaan virtsaamista patriarkaalisen vallan vulgaarina esittelemisenä, mutta uskon aidosti siihen ettei kukaan ole tasa-arvoinen ennen kuin kaikki ovat.

Minulle tasa-arvon ajaminen ei tarkoita maahanmuttajien, naisten tai seksuaalivähemmistöjen puolesta loukkaantumista julkisissa keskuteluissa. Minä uskon aidosti näiden ihmisten pystyvän ajamaan itse omia asioitaan. Minä haluan osoittaa vilpittömän tukeni näiden ihmisten oikeudelle saada äänensä kuuluviin ja itselleen oikeutettu yhdenvertainen asema yhteiskunnassa.

Halpoimmin minut erottaa populistista se, että ajan ennen kaikkea proletariaatin ja tarkennettuna proletariaatin lasten ja nuorten asiaa. Kaikki populistit tietävät, etteivät köyhät äänestä ja vielä vähemmän äänestävät heidän lapsensa. Minä uskon siihen, että paremman maailman voi saada vain luomalla paremman tulevaisuuden ja tulevaisuus on lasten. On häikäilemätöntä silmänkääntöä perustella säästämistä sillä, ettei lapsillemme voi jättää velkaa tulevaisuudessa maksettavaksi ja tällä verukkeella viedä lapsilta tänään koulutus, terveys, ympäristö ja toimeentulo.

Populistit rakentavat kamppanjointinsa yleisesti kaiken vastustamiselle ja pyrkivät tekemään kaikesta idealistisesta ja ideologisesta pilkkaa. Minä olen luvannut tehdä kamppanjani vain asioiden puolesta. Asioita joita aijon puoltaa tai puolustaa kamppanjassani ovat perustulo, peruskoulu ja varhaiskasvatus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, sopimusyhteiskunta ja jalkapalloyhteiskunta. Loanheitto, väheksyminen ja vastustaminen olisivat populistisia keinoja tuoda näkemyksiä esiin, mutta itse olen päättänyt valita toisen tien. Se haastaa minut ja toivottavasti myös kannattajani ajattelemaan asioita toisesta kulmasta. Ilolla!

Populistit myös tavoittelevat maksimaalista kannattajakuntaa. Minä en. Minä tiedän hyvin että minulle on mahdottomuus niin teknisesti kuin siällöllisestikin puhutella suuria massoja. Jos minä tavoittelen massojen ääniä minä en saa mitään. Ne markkinat ovat puolueiden ja kärkiehdokkaiden. Minä tavoittelen juuri oikeita äänestäjiä. Ehkä sitä 5% äänioikeutetusita, jotka jakavat aidosti minun arvoni. Näin toimimalla voin edes teoriassa saada sen 0,5-1% kannatuksen jonka tarvitsen eduskuntaan päästäkseni. Minä en tahdo ottaa kenenkään ääntä vaan antaa oman ääneni äänestäjien käyttöön.

Populistit ovat hyviä ja populistien vastustajat ovat pahoja. Tämä lapsellinen vastakkainasettelu on populistisen retoriikan ytimessä. On kansallistunne ja muita konservatiivisia arvoja joita esimerkiksi kaltaiseni punavihermädättäjät pyrkivät hajottamaan. On maalaisjärki, Hamurabin laki ja kokoelma muita jaloja periaatteita joiden nojalla voidaan heittää sivistyneen yhteiskunnan toimintaperiaatteet romukoppaan ja jakaa ihmiset meihin ja muihin.

Jos tuo on hyvyyttä minä olen ilolla #Pahaihminen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Alkoi hyvin, sitten levisi tarkoittamaan persuja. Tai siis, muuttui siitä lähtökohdasta, että persu on populisti oletukseen, että populisti on persu.

Toisaalta mietityttää, että aika paskasti populistinen liikehän se sellainen on, joka poimii ideologiansa rusinat pullasta-meiningillä, mutta onnistuu saamaan vain melko pienen osan äänistä. Että yritetään maksimoida kannattajakunta, mutta jostain syystä ei todellakaan puhuta kovin kummoisesta kannattajakunnasta.

Siinä on itse kullekin vähän miettimistä. Että jos populismi on jonkinlaista politiikan pullamössöviihdettä idiooteille (pienin yhteinen nimittäjä - suurin kohdeleisö), niin onko populismi oikeastaan laskettavissa suoraan äänimäärästä?

Persuista on melko vaikea oikeasti tykätä kaikkine sosiokristillisine yhteiskuntapäämäärineen ja ei kai se minusta mikään salaisuus ole, että myönteiset näkemykset ovat harvinaisempia kuin neutraalit ja negatiiviset.

Jotenkin on kummallista, että populisteistä puhutaan toisessa yhteydessä jonkinlaisena kaikkivoipaisen enemmistön äänenä, mutta samalla kertaa ei ole suurtakaan vaikeutta todeta, että se on lukeneiston onneksi täysin paikkansapitämätön näkökulma.

Että se tarina vähemmistöjen oikeuksien polkemisesta, pelko enemmistön diktatuurista jne. on aika kummallinen. Populistisen liikehdinnän luvut näyttävät, ettei ole mitään enemmistöä, vaikka dogmi sanoo, että niin se yhteiskunta pyörii.

Käyttäjän JuliusKarlsson kuva
Julius Karlsson

Populistit ovat toki erilaisia eri kulttuureissa.

En tarkoita vain persuja. Esim. ministeri Räsäsen kansalaisuuden poisto "terroristeilta" esitys oli populismia puhtaimmillaan.

Populistien pelko perinteisissä puolueissa ja lukeneiston keskuudessa kumpuaa minun mielestäni siitä, että heillä on käytössään retorisia keinoja joita perinteisillä poliitikoilla ei ole ja se tekee yksinkertaisesti perinteisen politiikan tekemisestä työläämpää kun joutuu perustelemaan kaiken ihan perinpohjaisesti.

Kaikkineen minusta on kerrassaan erinomaista, että populistiset liikkeet pyyhkivät pölyjä perintesiten puolueiden muumioista, mutta itse vain olen valinnut eri kulman.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Samaa mieltä pölyjen pyyhkimisestä, mutta aika surkealta näyttää demokratian tila minusta ja alati surkeammalta ja se ei siitä äänestämällä tai osallistumalla parane.

Indiepoliitikon pitäisi löytää jotakin laatikon ulkopuolelta, ideoogioista, kivirakennuksista, instituutioista ja luutuneista perinteistä huolimatta. Luoda vapaasti.

Ja mullistaa vahingossa ajattelu.

Käyttäjän JuliusKarlsson kuva
Julius Karlsson Vastaus kommenttiin #3

Itse uskon yhä järjestelmään, vaikka sitä kytetäänkin sellaisiin asioihin joihin en toivoisi.

Minä uskon myötävaikuttamiseen, mutta olenkin siinä suhteessa naivi.

Toimituksen poiminnat